Viranomaisten lautapääuho ja rasismilla ratsastus on yleistynyt neekerien ja somalien maahanmuuton sallimisen jälkeen
Monikulttuuria vaativat hyysäriuskovaiset ja kansakuntamme sokeat kanat eli syyttäjät Ulf Reimers, syyttäjä Jouko Nurminen ja tuomari Anja Aulomaa , sekä heidän päätöksiään siunanneet Turun hovioikeuden rasismia edistavät hovioikeudenneuvokset ja asioiden esittelijät kirouksenamme, samoin kuin keskuuteemme vastikkeettomasti päästetyt monikulttuuriset rikolliset, joiden pelossa syyttäjät ja tuomarit jättävät rikolliset neekerit ymv:t syytteittä ja tuomioitta http://oikeusvaltio.blogspot.com oikeusvaltio käsitteelle nauraa naurismaan aidanseipäät kuten rasistististen neekeri- ymv:ien rikoslain vastaiselle suojelulle http://neekeroinnin-uhri.blogspot.com
Sylvain Kipre ja känny Tuomari Anja Aulomaa ( Kuva Alibi-lehdestä 2005 )
Onko oikeutta ja yhdenvertaisuutta näkyvissä vai käykö kuten laulussa: "Kauas pilvet karkaavat"
http://rikosoikeudenkaynti.blogspot.com 3.12.2007 rikosoikeudenkäynti missä syytteessä tunnettu julkisuuden henkilö, useissa vaaleissa ehdolla ollut toistaiseksi ilman tunnettua rikostuomiota vaikka todisteita ja todistajia olisi ollut vuosilta 2004 ja 2005 Sylvain Aristide Kipre, Tampereen vihreiden hallituksen jäsen vuodelta 2004 joka piilotteli lähestymiskieltotuomionsa alla julkisuudelta huppu päässä syksyllä 2005 ( Napattu uutisryhmistä oheinen tiedote )
Vapaussoturit vaativat elintasopakolaisista vapaata Suomea ilman kommarihyysäreitä
-----------
1 comment:
Tanskalaisten oikeusistuinten tampereen käräjäoikeuden 20.6.2005 tapainen neekeröinti johti EIT-valituksen läpimenoon
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/1994/19940245?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tanska#highlight0
23.09.1994 EIT:A-298
Jersild -tapaus - Sananvapaus - Ilmaisuvapaus - Viestinnän suoja - Suhteellisuusperiaate
Maat: «Tanska»
Antopäivä: 23.09.1994
Art: ART:10:2, ART:50
EIT: EIT:A-298
Vuosikirja: --
V: Jens Olaf Jersild
Kysymys siitä, oliko sananvapauteen puututtu asiaan vaikuttavin ja
riittävin perustein ja oliko puuttuminen ollut oikeasuhtaista, kun
tv-toimittaja oli tuomittu rangaistukseen sen johdosta, että hänen
koostamassaan ohjelmassa oli esitetty rotua ja etnistä alkuperää
herjaavia lausumia.
TOSISEIKAT: J. työskenteli Tanskan tv- ja radioyhtiön palveluksessa
toimittajana. Kun eräässä sanomalehdessä oli ollut artikkeli "vihreätakeiksi" itseään kutsuvista nuorista ja heidänrasistisista asenteistaan, heistä päätettiin tehdä dokumenttiohjelma televisioon. J. kutsui muutamia nuorista haastatteluun.
Useita tunteja kestäneen haastattelun aikana nuoret tekivät herjaavia
huomautuksia muukalaisista ja etnisistä ryhmistä. Haastattelusta
tehtiin parin tunnin nauhoitus, josta J. koosti muutamia minuutteja kestäneen ohjelman. Siihen otettiin useita kohtia, joissa nuoret olivat lausuneet karkeita loukkauksia.
Ohjelma esitettiin televisiossa osana sunnuntaipäivän uutismakasiinia,
joka oli tunnettu sosiaalisia ja poliittisia kysymyksiä käsittelevistä ohjelmistaan.
Ohjelman esittämisen jälkeen virallinen syyttäjä nosti syytteen
sekä haastateltuja nuoria että J:ä vastaan. Nuoria syytettiin
rasististen mielipiteiden julkisesta esittämisestä ja J:ä avunannosta
ja yllyttämisestä sanottuun rikokseen. Päätöksellään
alioikeus katsoi nuorten ja J:n syyllistyneen rikoksiin ja tuomitsi
heidät rangaistuksiin. J:lle tuomittiin 1.000 kruunun
sakko. J.valitti päätöksestä tuloksetta ylemmälle oikeudelle
ja edelleen korkeimpaan oikeuteen.
KANSALLISTA SAADANTÖÄ: «Tanska» oli ratifioinut vuoden 1965
kansainvälisen yleissopimuksen rotusyrjinnän kaikkinaisesta
poistamisesta. Sopimuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi
rikoslakiin oli otettu säännös, jonka mukaan henkilö voitiin
tuomita rotua tai etnistä kansanryhmää solvaavien lausuntojen
levittämisestä sakkoihin tai enintään 2 vuoden vankeusrangaistukseen.
VALITUS: J. katsoi, että hänen oikeuttaan EIS 10 artiklan takaamaan
sananvapauteen oli loukattu, kun hänen oli katsottu syyllistyneen
rikokseen ja tuomittu siitä rangaistukseen.
EIK: EIS 10 artiklaa oli rikottu (12-4).
TUOMIO: 1) EIS 10 artiklan rikkominen
Asiassa oli riidatonta, että J:n sananvapauteen oli puututtu ja että puuttumisesta oli säädetty laissa ja sillä oli hyväksyttävä tarkoitus. Riitaista oli vain se, oliko puuttuminen ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.
EIT huomautti aluksi, että vuoden 1965 yleissopimuksella oli olennainen merkitys harkittaessa, oliko J:n tuomitseminen ollut välttämätöntä EIS 10 artiklan 2 kohdan mielessä. EIS 10 artiklan velvoitteita oli tulkittava mahdollisimman pitkälle niin,
että ne olivat sopusoinnussa Tanskalle vuoden 1965 yleissopimuksesta
johtuvien velvoitteiden kanssa. Tässä tapauksessa EIS 10 artiklan tulkinta ei johtanut ristiriitaan noiden velvoitteiden kanssa.
EIT huomautti myös, että sananvapaus oli yksi demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä. Erityinen merkitys oli lehdistön ja muiden tiedotusvälineiden sananvapaudella. Näiden tehtävä oli jakaa yleistä mielenkiintoa herättäviä tietoja ja ajatuksia. Toisaalta tällöin ei saatu ylittää rajaa, joka johtui muiden maineen ja oikeuksien suojasta. Objektiivista ja tasapainoista tietoa voitiin tuottaa erilaisin menettelytavoin riippuen kulloinkin kysymyksessä olevasta tiedotusvälineestä. EIT:n taikkakansallisten tuomioistuinten tehtävä ei ollut määritellä niitä me nettelytapoja, joita toimittajien oli käytettävä. EIS 10 artikla suojasi paitsi tiedon tai ajatusten sisältöä myös sitä muotoa, jolla niitä levitettiin.
Tuomitessaan J:n kansalliset tuomioistuimet olivat painottaneet sitä, että ohjelman tekoon oli ryhdytty J:n aloitteesta ja että J. oli koostanut lopullisen version sisällyttämällä siihen loukkaavia lausumia. EIT katsoi, että nämä seikat olivat sinänsä EIS 10 artiklan 2 kohdan mielessä asiaan vaikuttavia. Kuitenkin oli otettava huomioon, että ohjelman esittelyssä oli viitattu tuolloin ajankohtaiseen rotusyrjinnästä käytyyn julkiseen keskusteluun. Lisäksi oli ilmoitettu, että aihetta oli tarkoitus käsitellä kuvaamalla rasististen henkilöiden henkistä tilaa ja sosiaalista
taustaa. Kun ohjelmaa tarkasteltiin kokonaisuutena ja objektiivisesti, se ei ollut voinut antaa vaikutelmaa, että sen tarkoituksena oli rasististen mielipiteiden ja ajatusten levittäminen.
Päinvastoin ohjelmassa oli pyritty haastattelun keinoin valottamaan, analysoimaan ja selittämään sosiaalisesti turhautuneita nuoria, joista monet olivat väkivaltaisia ja
tehneet rikoksia. Ohjelma kosketteli siten aihetta, joka jo tuolloin oli suuren julkisen huolen kohteena.
Kansalliset tuomioistuimet olivat kiinnittäneet huomiota myös ohjelman yksipuolisuuteen, kun siinä ei ollut tuotu esiin tasapainottavia vastakkaisia näkemyksiä. EIT totesi, että J. oli selvästi erottautunut haastatelluista nuorista mm. kuvaamalla näitä nuorten ääriryhmittymiin kuuluviksi henkilöiksi. J. oli
myös torjunut joitakin nuorten väitteitä totuudenvastaisina.
Kokonaisuutena ottaen haastattelu antoi mielikuvan, että rasistiset mielipiteet olivat osa "vihreätakkien" yleistä yhteiskunnan vastaista asennetta. Siten ohjelmaan oli sisältynyt tasapainottavia aineksia. Niiden osuutta oli jo luonnostaan
rajoittanut se, että ohjelma oli ollut vain lyhyt osa suurempaa ohjelmakokonaisuutta. Tähän nähden ja kun toimittajalla oli valta valita ilmaisun muoto, asiaan vaikuttavana seikkana ei voitu pitää sitä, ettei ohjelmassa ollut nimenomaisesti varotettu
rotuvihan lietsomisen moraalittomuudesta ja laittomuudesta.
EIT totesi edelleen, että haastatteluihin perustuvat uutiset olivat yksi tärkeimpiä keinoja, joilla lehdistö kykeni täyttämään "julkisen valvojan" (public watchdog) tehtäväänsä. Haastatellun lausumien levittämiseen liittyvä rangaistusuhka esti
merkittävästi lehdistön osallistumista julkiseen keskusteluun.
Sellaista uhkaa oli pidettävä mahdollisena vain erityisen vahvoin perustein. Oli epäilyksetöntä, että nuorten rankaisemiseen johtaneet lausumat olivat olleet herjaavia eivätkä nauttineet EIS 10 artiklan suojaa. Sen sijaan ei ollut näytetty, että ohjelma, J:n suorittaman koostamisen tavankin huomioonottaen, olisi oikeuttanut myös J:lle langetetun tuomion.
Päätösten perusteluissa mainitut syyt eivät osoittaneet riittävän vakuuttavasti, että puuttuminen J:n oikeuksiin oli ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Käytetyt keinot eivät olleet olleet oikeassa suhteessa tarkoitukseen suojella muiden henkilöiden mainetta ja oikeuksia. Siten EIS 10 artiklaa oli rikottu.
2) EIS 50 artiklan soveltaminen
EIT katsoi, että valtion oli korvattava J:lle tämän maksettavaksi
asetettu sakko. J:lle aiheutuneen aineettoman vahingon
osalta EIT katsoi, että jo rikkomuksen toteaminen oli riittävä
korvaus. J:llä oli oikeus saada kulujensa korvausta vaatimuksensa
mukaisesti.
LOPPUTULOS:EIT katsoi, että 1) asiassa oli rikottu EIS 10 artiklaa
(127), 2) valtion oli suoritettava korvausta taloudellisesta
vahingosta 1.000kruunua ja kuluista J:n vaatimuksen mukaisesti
(17-2) ja 3) J:llä ei ollut oikeutta muuhun korvaukseen
(yksimielisesti).
Vähemmistöön jääneet kiinnittivät huomiota mm. siihen, että J. oli koostanut koko haastattelusta muutaman minuutin ohjelman, johon oli tullut, ehkä tarkoituksellakin, karkeita huomautuksia. Siten ohjelmassa olisi tullut nimenomaisesti ilmoittaa, ettei
huomautuksia voida pitää hyväksyttävinä.
Ks. Oberschlick, EIT:A-204; Observer and Guardian, EIT:A-216
ja Schwabe, EIT:A-242-B.
Post a Comment